• TK

Maskiasiaa ja koronaviruksen leviämisen ehkäiseminen TK:lla syksyllä 2020


Olemme jälleen mahdottoman edessä. Tällä hetkellä koronatilanne Pirkanmaalla on kiihtymisvaiheessa, ja kasvomaskien käyttöä suositellaan liikuntatiloissa sekä pukutiloissa. Tavoitteemme on pitää ovemme auki teille ja TK turvallisena paikkana harrastaa.


Aloitamme 1.10.2020 henkilökunnan toimesta kahden viikon kokeilujakson, jonka aikana testaamme, miten maskeja on mahdollista käyttää asianmukaisesti ja turvallisesti TK:lla ruuhka-aikoina ja tilanteissa, joissa etäisyyden pitäminen asiakkaaseen ei onnistu.


Olemme sopineet käyttävämme maskeja

  1. ruuhka-aikoina (arkisin klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin)

  2. kun lähikontaktia ei voi välttää

  3. ohjaustöissä


Kysymys sinulle: olisiko sinun mahdollista lähteä kokeiluun mukaan ja selvittää, onnistuuko maskien asianmukainen käyttö myös kiipeillessä?


Emme pakota ketään käyttämään maskia. Emme myöskään halua, että maskia käytetään väärin tai epähygieenisesti vain siksi, että maskia kuuluu nyt käyttää. Emme tunne järkeväksi tai realistiseksi sitä, että maski vaihdettaisiin uuteen jokaisen vesipullohörppäyksen jälkeen. Näemme kuitenkin maskin käytön, käsien pesun ja turvavälien ohella, tärkeänä yksittäisenä tekijänä, jolla voimme osaltamme ehkäistä koronaviruksen leviämistä. Meistä kiipeilijöistä suuri osa on nuoria aikuisia, joiden keskuudessa koronan on tällä hetkellä todettu leviävän.


Mitä mieltä sinä olet?


Anna meille palautetta/kommentteja/suosituksia/ideoita aiheeseen liittyen vastaamalla kyselyyn täällä tai jos linkki kyselyyn ei aukea, kopioi osoite tästä: https://forms.gle/r9ww5iD2nAGJTrwe8


Terkuin

TK:n henkilökunta


Ps. Muista myös Koronavilkku-sovellus :)


Tarkemmin maskien käytöstä täällä:

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tarttuminen-ja-suojautuminen-koronavirus/suositus-kasvomaskien-kaytosta-kansalaisille



Maskit päällä työskentely alkoi meillä tänään 1.10.2020.


 

Follow

  • Google Places
  • YouTube
  • Twitter
  • Instagram
  • Facebook

Contact

Nekala: 010 4204422 / Lielahti: 010 4204421

Address

©2020 by Tampereen Kiipeilykeskus Oy